USA:n matkustusvaroitukset vahingoittavat amerikkalaisia yrityksiä

Yhdysvaltalaiset yritykset menettävät todennäköisesti Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyviä sopimuksia USA:n liian aggressiivisten matkustusvaroitusten vuoksi. 

Glenn Corn ja Paul Kolbe kirjoittavat, että USA varoittaa turhaan kansalaisia matkustamasta kaikkialle Ukrainaan, vaikka matkustaminen osassa Ukrainaa olisi melko turvallista.

Corn on entinen CIA:n ylimmän tason virkamies ja Kolbe on johtanut myös Harvardin yliopiston Belfer-keskuksen Intelligence Projectia ja BP:n Global Intelligence and Analysis -tiimiä.

Heidän mukaansa valtiolliset varoitukset pakottavat yritykset kieltämään johtohenkilöiltä liiketoimintaa edistävät vierailut Ukrainassa. Vakuutusyhtiöt eivät suostu tarjoamaan vakuutuksia amerikkalaisten yritysten edustajille, koska USA:n matkustusvaroitukset ovat niin synkät.

USA:n matkustusvaroitus Ukrainaan on tasolla 4, eli korkeimmalla mahdollisella. Maahan matkustavia Yhdysvaltain kansalaisia kehotetaan jättämään DNA-näytteensä lääkäreilleen, jakamaan tärkeitä asiakirjoja ja salasanoja sukulaisilleen sekä keskustelemaan hautajaisistaan rakkaidensa kanssa ennen matkaa.

Cornin ja Kolben mukaan he ovat kokeneet olonsa uhatummaksi joissakin amerikkalaisissa kaupungeissa kuin Ukrainassa.

"Meidän pitäisi tuntea häpeää siitä, että kun ukrainalaiset menevät töihin, vievät lapsiaan puistoihin, vierailevat sukulaisissaan ja kieltäytyvät pelkäämästä Moskovan julmaa hyökkäystä maataan vastaan - amerikkalainen ohjaus kohtelee koko Ukrainaa miehitettynä tai etulinjassa."

Cornin ja Kolben mukaan muiden maiden hallituksilla ei ole samoja rajoituksia, ja ulkomaisten hallitusten virkamiehet ja liikemiehet voivat tavata ukrainalaisia virkamiehiä ja liikekumppaneita, varmistaa tuottoisia sopimuksia ja luoda jalansijaa tulevaisuuden kannalta erittäin tuottoisalle eurooppalaiselle markkinalle.

Tilastojen mukaan puolalaiset tekivät Ukrainaan viime vuonna  2.3 miljoonaa vierailua, mutta amerikkalaiset ainoastaan 50 000.

Myös Corn ja Kolbe korostavat läsnäolon merkitystä liiketoiminnalle. 

Liiketoiminta menee heille, jotka ovat paikalla nyt. (Samat terveiset voisi toki lähettää myös suomalaisille yrityksille)

Kaukana markkinasta ei voi toivoa ymmärtävänsä todellisuutta, luovansa suhteita, tekevänsä kauppoja tai seuraavansa avun tai tarvikkeiden perillemenoa tehokkaasti.

Matkustusvaroitukset tulisi muuttaa heijastamaan eri alueiden turvallisuutta.

"Todellisuus on, että suurin osa maasta on turvallista vierailla", he kirjoittavat. "Kiova, Odessa, Lviv ja muut kaupungit ympäri maata pysyvät rauhallisina ja jatkavat toimintaansa. Kadut ovat täynnä, ravintolat ovat vilkkaita, koulut ovat käynnissä - ukrainalaiset elävät elämäänsä sodasta huolimatta.”

Subscribe to Ukrainan Talous

Don’t miss out on the latest issues. Sign up now to get access to the library of members-only issues.
jamie@example.com
Subscribe